menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

IR blogi

Vahva vuosi Hiabissa

09.02.2018

Kysymyksiä ja vastauksia vuoden 2017 tilinpäätöstiedotteesta

Mikä on toimitusketjujen haasteiden tilanne tällä hetkellä?

Toimitusketjussa on edelleen haasteita mutta tekemiemme toimenpiteiden ja toimittajayhteistyön ansiosta olemme onnistuneet vakauttamaan tilanteen sekä Hiabissa että Kalmarissa. Hiabin vahvat tilaukset saattavat asettaa kuitenkin edelleen painetta toimitusketjuumme.

Millaisia mahdollisuuksia teillä on liikevaihdon kasvattamiseksi vuonna 2018?

Aloitamme vuoden 2018 13% vuoden takaista matalammalla tilauskannalla. Mahdollisuutemme liikevaihdon kasvattamiseksi perustuvat seuraaviin:

  • Kasvu huoltoliiketoiminnassa
  • Yritysostot
  • Työskentelemme kovasti saadaksemme isoja tilauksia Kalmarissa ja MacGregorissa niin ajoissa kuin mahdollista
  • Hiabin myynti Euroopassa

Mitkä ovat tärkeimmät ajurit korkeammalle liikevoitolle vuonna 2018?

Meillä on useita keinoja liikevoittomme parantamiseksi: 

  • Huolto- ja ohjelmistoliiketoiminnan kasvu ovat tärkeimpiä fokus-alueitamme ja odotammekin tämän kasvun tukevan myös katteita. Kuten sanoimme vuoden 2017 Pääomamarkkinapäivässä, huolto- ja ohjelmistoliiketoiminnan kasvu on suurin ajurimme pitkän aikavälin 10% EBIT-marginaalin saavuttamiseksi.
  • Pyrimme jatkuviin parannuksiin sekä tuote- että projektikustannuksissa esimerkiksi Design to Cost -aloitteiden avulla.
  • Seuraamme myös tarkasti kiinteitä kustannuksia. Kulurakenteen tulee olla linjassa liikevaihdon kanssa.
  • Kalmar tulee tekemään 13 miljoonan euron säästöt siirtämällä kokoonpanotoiminnot Lidhultista Puolaan, ja MacGregorilla on 13 miljoonan euron säästöohjelma. Konsernitason 50 miljoonan säästöohjelmaa jatketaan.

 

Millaiset säästöt ovat odotettavissa vuonna 2018 (vuoteen 2017 verrattuna)?

  • Kalmarin Lidhultin tuotannon siirto Puolaan, 13 miljoonaa euroa
  • MacGregorin uudelleenjärjestelyt, 13 miljoonaa euroa
  • 10 miljoonaa euroa, jotka liittyvät koko yrityksen laajuiseen epäsuorien hankintojen ohjelmaan (päämääränä säästää 50 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä)

Yhteensä 36 miljoonaa euroa

 

Kalmar

 

Miksi Kalmarin Q4:n saadut tilaukset laskivat 16% viime vuodesta?

Saadut tilaukset laskivat projektiliiketoiminnan osalta. Emme saaneet yhtään isoa automaatiotilausta tällä vuosineljänneksellä. Asiakkaiden päätöksenteko on hidasta.

Vaikuttaa siltä, että satamilla kestää pitkään, ennen kuin niiden näkyvyys tulevaisuuden volyymeista paranee. Tällä hetkellä asiakkaamme tekevät pienempiä sopimuksia ja keskittyvät enemmän nykyisten terminaalien laajennuksiin ja tehostuksiin.

Valuuttakurssimuutokset ovat osaksi syynä tilauksien laskuun. Jos valuuttakurssit olisivat pysyneet vertailukauden tasolla, tilaukset olisivat olleet neljä prosenttia korkeammat.

 

Millaiset ovat Kalmarin näkymät?

Olemme yhä positiivisia Kalmarin markkinanäkymistä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että satamilla kestää pitkään, ennen kuin niiden näkyvyys tulevaisuuden volyymeista paranee.

Tällä hetkellä asiakkaamme tekevät pienempiä sopimuksia ja keskittyvät enemmän nykyisten terminaalien laajennuksiin ja tehostuksiin.

 

Miksi Kalmarin liikevoitto kasvoi neljännellä vuosineljänneksellä seitsemän prosenttia, vaikka liikevaihto oli vertailukauden tasolla? 

Liikevoitto parani etenkin pienempien kontinkäsittelylaitteiden osalta.

 

Hiab

 

Mitä odotatte Hiabin liikevaihdolta ja liikevoitolta vuonna 2018? Kasvavatko molemmat?

Hyvät näkymät rakennusmarkkinoilla tukevat kasvumahdollisuuksia. Heikompi USA:n dollari aiheuttaa meille vastatuulta vuonna 2018. 

 

Mikä vaikutus heikommalla USA:n dollarilla oli Hiabille vuoden 2017 neljännellä vuosineljänneksellä?

Liikevaihto ja tilaukset olisivat olleet neljä prosenttia vahvemmat jos valuuttakurssit olisivat pysyneet vertailukauden tasolla. Vaikutus liikevoittoon oli joitakin miljoonia euroja. 

Hiabin markkinanäkymät Yhdysvalloissa?

Rakentamisaktiviteetti on tärkein ajuri Hiabin liiketoiminnalle Yhdysvalloissa, ja se on edelleen vahvalla tasolla, vaikkakin kasvuvauhti on nyt hitaampi.

 

MacGregor


Öljyn hinta on noussut noin 45 USA:n dollarista noin 65:een kesäkuusta 2017. Mikä vaikutus sillä on MacGregorin offshore-liiketoimintaan?

Korkeamman öljyn hinnan pitäisi tukea uusia offshore-investointeja, mutta ylikapasiteetin takia elpymisen odotetaan olevan hidasta.

MacGregorin vuoden 2018 tilausnäkymät?

Kauppalaivapuolella on nähtävissä hidasta elpymistä, mutta olemme kuitenkin edelleen merkittävästi historiallisen tason alapuolella. Clarkson arvioi, että 2018 tilataan 1018 kauppalaivaa (verrattuna 811:een vuonna 2017) ja 114 offshore-alusta (verrattuna 80:een vuonna 2017). Clarksonin syyskuun estimaatissa kauppalaivojen ennustetta oli nostettu ja offshore-alusten ennustetta laskettu.

Clarkson uskoo, että konttilaivat ja tankkerit hyötyvät noususta eniten.

Talousluvut

Tutkimus ja tuotekehityskulut olivat 93 miljoonaa euroa vuonna 2017. Onko tämä taso odotettavissa myös vuodelta 2018?

Kyllä, odotamme R&D-kulujen pysyvän vuoden 2017 tasolla. Investoinnit keskittyvät automaatioon, ohjelmistoihin ja tuotekehitykseen.

Millainen vaikutus Yhdysvaltojen yritysveroasteen laskemisella ja infrastruktuuriohjelmalla on Cargoteciin?

Cargotec saattaa hyötyä infrastruktuuriohjelmasta. Matalampi yritysveroaste on positiivinen asia Cargotecille. Lopullinen päätös oli selvästi parempi kuin jotkut edellisistä versioista, jotka sisälsivät selvästi hillitympiä verovähennyksiä.

Tilinpäätöskatsaus 2017 (englanniksi)

Sijoittajasuhdejohtaja Hanna-Maria Heikkinen esittelee vuoden 2017 tilinpäätöstiedotteen lyhyesti.

Mitä mieltä olet sivustosta?