Pohdintaa Cargotecin IR-roadshow’lta Aasiasta: yhdysvaltalaiset osakkeet ovat “turvallisempi sijoitus” joidenkin aasialaisten sijoittajien mielestä
21.09.2018
Cargotecin sijoittajasuhdejohtaja Hanna-Maria Heikkinen tapasi sijoittajia syyskuussa roadshow-tilaisuuksissa Hong Kongissa, Tokiossa ja Singaporessa. Lue blogista Hanna-Marian pohdintoja matkan jälkeen.
Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt sukupolvi eli suuret ikäluokat jää eläkkeelle Euroopassa, mikä on johtanut allokaatiomuutoksiin eläkevakuutusyhtiöiden sijoituksissa. Hallinnoitava omaisuus kasvaa kuitenkin Aasiassa kovaa vauhtia, ja sen takia monien muiden länsimaisten yhtiöiden tapaan Cargotec järjestää roadshow-tilaisuuksia Hong Kongissa, Tokiossa ja Singaporessa tavatakseen paikallisia sijoittajia ja saadakseen mahdollisesti uusia omistajia. Aasiassa family office- toimijoilla ja valtionomisteisilla rahastoilla on suuri merkitys.
Yllättävän suuri osa viimeaikaisista sijoituksista on kuitenkin allokoitu Yhdysvaltoihin Euroopan sijasta, ja paikallisilla sijoittajilla on ylipaino Yhdysvalloissa. Sijoittajat uskovat Donald Trumpin ryhtyvän mihin tahansa toimiin suojellakseen maataan, ja sen takia Yhdysvallat nähdään Eurooppaa turvallisempana sijoituskohteena. Vaikka arvostustasot Euroopassa ovat selvästi Yhdysvaltoja alhaisemmat, Euroopassa poliittisten riskien koetaan olevan korkeat erityisesti suurten valtioiden kohdalla. Iso-Britannia on haavoittuvainen Brexitin takia, Italialla on ongelmia saada rahoitusta, ja Saksa on suuri vientimaa ja sen takia altis tuontitulleille. Lisäksi Turkin tilanne on aivan liian epävakaa.
Hyvä hallinnointitapa on tärkeää aasialaisille sijoittajille useista syistä. Johtoryhmän ja hallituksen kokoonpano on yksi tärkeimpiä kysymyksiä. Johdon korkea vaihtuvuus nähdään riskinä, ja jatkuvuus onkin tärkeää. Kannustinrakenteet ja kannustimien muutokset ovat tärkeitä sijoittajille. Hallituksen jäsenten mahdolliset eturistiriidat ja toimikauden pituus tutkitaan tarkasti läpi. Hyvän hallinnointitavan arvostamiselle on myös käytännöllisiä ja kokemukseen perustuvia syitä, sillä aasialaisissa yhtiöissä on ollut useita väärinkäytöksiä. Ei ole esimerkiksi poikkeavaa, että yhtiö julkaisee tiedotteen kertoakseen toimitusjohtajan tai muun johtoryhmän jäsenen kadonneen yhtäkkiä. Jotkut, esimerkiksi australialaiset sijoittajat ovatkin päättäneet, etteivät he sijoita aasialaisiin yhtiöihin enää ollenkaan. Sen takia vahvan jalansijan Aasiassa saaneet ja hyvin johdetut länsimaiset yritykset ovat houkuttelevia vaihtoehtoja monille sijoittajille.
Aasialaiset sijoittajat tarvitsevat jonkinlaisen paikallisen näkökulman kiinnostuakseen yrityksestä. Suositut kuluttaja- ja luksusbrändit voivat olla kiinnostavia sijoitusmahdollisuuksia erityisesti family office -toimijoiden mielestä. Jotkut globaalit varallisuudenhoitajat keskittyvät yksityishenkilöihin, joiden varallisuus ylittää 50 miljoonaa euroa - tämä segmentti lienee melko rajattu Suomessa. Tietyn liiketoiminnan näkeminen käytännössä, paikalliset asiakkaat tai tuotanto voivat myös olla kiinnostavia näkökulmia.
Oman kokemukseni perusteella sijoittajat Aasiassa tapaavat eurooppalaisia ja suomalaisia yhtiöitä mielellään. Euroopassa ja Suomessa on hyvä hallinointitapa, ja toisaalta monilla yhtiöillä on vahva asema kasvavilla Aasian markkinoilla.
Hanna-Maria Heikkinen
Cargotecin sijoittajasuhdejohtaja