IR blogi: Usein kysyttyjä kysymyksiä Cargotecin Q1/2020 tuloksesta
23.04.2020
Miltä toinen kvartaali ja koko vuosi 2020 näyttää nykyisissä poikkeusolosuhteissa? Miksi vertailukelpoinen liikevoitto laski? Koostimme vastauksia ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsauksemme ajankohtaisimpiin kysymyksiin .
Miten ennustatte toisen kvartaalin ja koko vuoden vertailukelpoisen liikevoiton kehittyvän?
27.3.2020 Cargotec päivitti 6.2.2020 julkistettuja näkymiään vuodelle 2020 koronaviruspandemian ja siihen liittyvien poliittisten päätösten ja hallinnollisten rajoitusten vuoksi. Nykyisissä poikkeusolosuhteissa yhtiö arvioi, että se ei kykene antamaan tulosohjeistusta vuodelle 2020. Cargotec antaa uuden tulosohjeistuksen myöhemmin.
Aiempi tulosohjeistus (annettu 6.2.2020): Cargotec arvioi vuoden 2020 vertailukelpoisen liikevoiton paranevan vuodesta 2019 (264 miljoonaa euroa).
Toisella vuosineljänneksellä toimituksiin ja kysyntään liittyy merkittäviä haasteita. Cargotec arvioi toisen kvartaalin tilauksien, liikevaihdon, vertailukelpoisen liikevoiton ja kassavirran laskevan merkittävästi verrattuna vuoden 2019 toiseen neljännekseen. Huhtikuun 2020 ensimmäisten viikkojen aikana Cargotecin saadut tilaukset ovat laskeneet merkittävästi vertailukauteen nähden. Haastavan toimintaympäristön takia näkyvyys loppuvuoteen on tällä hetkellä heikko.
Mitkä ovat Cargotecin odotukset toisen kvartaalin ja koko vuoden 2020 osalta?
Toisella vuosineljänneksellä toimituksiin ja kysyntään liittyy merkittäviä haasteita. Cargotec arvioi toisen kvartaalin tilauksien, liikevaihdon, vertailukelpoisen liikevoiton ja kassavirran laskevan merkittävästi verrattuna vuoden 2019 toiseen neljännekseen. Huhtikuun 2020 ensimmäisten viikkojen aikana Cargotecin saadut tilaukset ovat laskeneet merkittävästi vertailukauteen nähden. Haastavan toimintaympäristön takia näkyvyys loppuvuoteen on tällä hetkellä heikko.
Drewry arvioi Kalmarin kysyntäajurin, satamissa käsiteltävien konttien määrän, laskevan vuonna 2020 0,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. (Q2: -3,4%; Q3: -3,4%; Q4: +8,6%, -0,5% FY 2020).
Maaliskuun alun perusskenaariossa Oxford Economics ennustaa yhden Hiabin kysyntäajureista, Yhdysvaltojen ja Euroopan rakentamisaktiviteetin, kasvavan noin kaksi prosenttia vuonna 2020. Koronaviruksen aiheuttaessa maailmanlaajuisen taantuman kasvun arvioidaan kuitenkin hidastuvan Yhdysvalloissa 0,5 prosenttiin ja jäävän EU15-maissa vuoden 2019 tasolle. Myös tätä suurempaa talouden supistumista on ennakoitu.
Clarkson ennustaa MacGregorin lastinkäsittelyratkaisujen kysyntään vaikuttavan uusien kauppalaivatilausten määrän laskevan vuonna 2020 ja lähestyvän jo vuoden 2016 historiallisen matalaa tasoa. Offshore-sektorilla uusien alusten tilausmäärien odotetaan edelleen pysyvän alhaisina.
Millaisiin skenaarioihin olette varautuneet vuodelle 2020?
Olemme mallintaneet useita eri skenaarioita ja seuraamme tarkasti tilannetta. Olemme jo tehneet tilanteen vaatimia nopeita toimia ja tarvittaessa otamme käyttöön uusia toimia.
Miksi Kalmarin Q1/2020 vertailukelpoinen liikevoitto laski 21%?
Kalmarin vertailukelpoinen liikevoitto laski matalakatteisemman liiketoimintajakauman ja projektiliiketoiminnan toimitusketjuhaasteiden seurauksena. Kalmarin matalakatteisempi liiketoimintajakauma oli seurausta projektitoimitusten suuremmasta osuudesta Kalmarin liikevaihdosta.
Miksi Hiabin Q1/2020 vertailukelpoinen liikevoitto laski 11%?
Hiabin vertailukelpoinen liikevoitto laski alhaisempien toimitusmäärien seurauksena.
Onko olemassa riskiä MacGregorin arvonalentumiselle?
Johtuen MacGregorin kerrytettävissä olevan rahamäärän vähäisestä liikearvon kirjanpitoarvon ylittävästä osuudesta, herkkyysanalyysissämme tarkasteltujen skenaarioiden toteutuessa alaskirjattava määrä olisi huomattava: ensimmäisessä skenaariossa 142 (31.12.2019: 29) miljoonaa euroa, toisessa 235 (31.12.2019: 133) miljoonaa euroa ja kolmannessa 337 (31.12.2019: 274) miljoonaa euroa. Vaikka MacGregorin kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu erilaisiin skenaarioihin, jotka itsessään jo sisältävät herkkyyksiä eri kehityskuluille, on alaskirjauksen riski nykyisessä epävarmassa taloudellisessa tilanteessa kasvanut huomattavasti. Herkkyysanalyysien tulokset osoittavat, että toteutuessaan alaskirjauksen määrä voi olla merkittävä, mikäli kriisi osoittautuu katsauskauden lopussa arvioitua pidemmäksi tai vakavammaksi.
Miten Cargotec pärjäsi finanssikriisin aikana ja miten Cargotecin nykytilanne eroaa tuosta ajasta?
Huoltoliiketoiminnan liikevaihto on kasvanut 22 prosenttia verrattuna vuoteen 2008. Finanssikriisin aikana huoltoliiketoiminnan liikevaihto putosi 871 miljoonasta eurosta vuonna 2008 (26% liikevaihdosta) 690 miljoonaan euroon vuonna 2009 (27% liikevaihdosta). Vuonna 2019 Cargotecin huoltoliiketoiminnan liikevaihto oli 1 062 miljoonaa euroa (29% liikevaihdosta). Ohjelmistoliiketoiminnan liikevaihto oli 168 miljoonaa euroa vuonna 2019, kun finanssikriisin aikana sen määrä oli 0 miljoonaa euroa.
Cargotecilla on kevyeen taseeseen perustuva liiketoimintamalli, johon kuuluu vähemmän komponenttien valmistusta kuin finanssikriisin aikaan.
Tällä kertaa tukenamme ei kuitenkaan ole MacGregorin vahvaa tilauskantaa. Vuonna 2008, MacGregorin vertailukelpoinen liikevoitto oli 84 miljoonaa euroa ja vuonna 2009 se oli 105 miljoonaa euroa, jolloin MacGregorin vahva tilauskanta tuki liiketoimintaamme. Offshore-liiketoiminta hankittiin finanssikriisin jälkeen.
Miksi suhteellinen kannattavuus oli niin alhainen vuoden 2020 ensimmäisellä kvartaalilla?
Heikomman tai negatiivisen kannattavuuden MacGregor ja Kalmar Automation Solutions muodostivat nyt 31 prosenttia liikevaihdosta, kun vuoden 2019 ensimmäisessä kvartaalissa niiden osuus liikevaihdosta oli oli 27 prosenttia.