menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Blogit IR blogi

Kestävän kehityksen mittarit yhä tärkeämpi osa johdon palkitsemista

15.06.2022

Yhä useampi pörssiyhtiö on ottanut kestävän kehityksen toteutumisen osaksi yrityksen johdon palkitsemisperusteita. Tänä vuonna Cargotecin johdon palkitsemista mitataan myös kestävän kehityksen mittareilla. Kyseessä on prosessi, joka kehittyy tulevina vuosina.

Cargotecissa palkitsemista hallinnoidaan selkeästi määriteltyjen prosessien kautta, ja siihen osallistuu varsinainen yhtiökokous, hallitus sekä hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta. Cargotecin palkitsemispolitiikka vahvistaa yhtiön arvoja ja eettisiä toimintaperiaatteita sekä sitoo palkitsemisen strategian onnistuneeseen toteuttamiseen ja pitkäaikaisen omistaja-arvon luomiseen.

Cargotecin hallitus ja hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta seuraavat tarkasti johdon palkitsemista koskevaa kansainvälistä keskustelua ja trendejä.

“Cargotecin hallituksessa on vahva tuki vastuullisuusteemoille, ja siellä on jo pidemmän aikaa keskusteltu tarpeesta ottaa johdon palkitsemiseen mukaan kestävää kehitystä korostavia elementtejä. Ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapaan (ESG) liittyvät teemat ovat kaikki tärkeitä Cargotecin hallitukselle”, kertoo Cargotecin palkitsemisjärjestelmistä vastaava johtaja Vesa-Pekka Lankinen.

“Hallitus on arvioinut useita erilaisia malleja kestävän toiminnan yhdistämisestä johdon palkitsemiseen. Viime vuoden lopulla hallitus päätti, että kestävän kehityksen teemoja otetaan yhtiön johdon kannustinohjelmiin.”

Palkitseminen kannustaa strategian toteutumiseen
Cargotecin hallitus vahvisti huhtikuussa 2021 kestävän kehityksen ja kannattavan kasvun yhtiön toiminnan keskeisiksi tavoitteiksi. Kun Cargotecin strategia täsmentyi maaliskuussa 2022, Cargotecin strategian läpimurtotavoitteet kestävä kehitys ja kannattava kasvu säilyivät ennallaan.

“Palkitsemisella vahvistetaan yhtiön strategian toteutumista. Kannattavan kasvun toteutumisen seurantaan löytyy hyviä, perinteisiä taloudellisia mittareita, ja ne ovat olleet meillä käytössä jo pitkään. Kevään 2021 strategiaprosessin myötä kestävä kehitys nousi yhtiön strategian keskiöön, ja otimme käyttöön mittarit kestävän kehityksen toteutumisen seuraamiseen”, kertoo Lankinen.

Ekoratkaisujen tuoteryhmän tilauskehitys ja ilmasto-ohjelman tiekartta ensimmäiset kestävän kehityksen palkitsemisen kriteerit
Cargotecin vuoden 2022 tulosperusteisen osakepalkkio-ohjelman arviointikriteereitä ovat yhtiön ekoratkaisujen tuoteryhmän tilaukset sekä Mission Climate -ilmasto-ohjelman tiekartta.

Cargotecin ekoratkaisujen tuoteryhmä perustettiin vuonna 2017. Siihen kuuluu laitteita, palveluja ja ohjelmistoja, jotka parantavat asiakkaiden toiminnan kestävyyttä konkreettisilla ympäristöhyödyillä. Vuoden 2022 ensimmäisellä vuosineljänneksellä ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto kasvoi 38 prosenttia vertailukaudesta 202 miljoonaan euroon eli 24 prosenttiin Cargotecin kokonaisliikevaihdosta.

Cargotecin ilmasto-ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2021. Ohjelman myötä Cargotec pyrkii edistämään alan muutosta kohti vähähiilistä toimintaa ja päästöjen konkreettista vähentämistä. Ohjelman perimmäisenä tavoitteena on luoda Cargotecille tulevaisuudessa hiilineutraali arvoketju.

“Tällaiset mittarit ovat nyt ensimmäistä kertaa mukana Cargotecin osakepalkkio-ohjelmien arvioinnissa. Haluamme myös palkitsemisen avulla varmistaa, että kestävän kehityksen edistämiselle asetetut tavoitteet saavutetaan”, sanoo Lankinen.

“Kyseessä ovat konkreettiset mitattavat asiat, ja esimerkiksi sijoittajat ovat ymmärtäneet palkitsemisen ja näiden teemojen välisen logiikan hyvin. Asiakkaidemme päästöjä vähentävien ratkaisujen tarjonnan ja myynnin lisääminen on nyt osa palkitsemisen perusteita.”

“Näemme jo nyt, että näissä asioissa on tapahtunut selvää edistymistä. Palkitsemisen ja kestävän toiminnan yhdistäminen tuottaa siis tuloksia.”

Kestävän toiminnan ja palkitsemisen yhdistäminen on kehittyvä prosessi
Palkitsemisjärjestelmät ovat tehokkaita, kun ne perustuvat mitattaviin asioihin. Palkitsemisella voidaan ohjata tekemistä tiettyyn suuntaan ja vaikuttaa toimintaan. Sitä tehdään, mitä mitataan.

“Meillä on nyt käytössä hyvät, selkeät ja mitattavat kriteerit johdon palkitsemisen arvioimiseksi näiden kahden kestävään kehitykseen liittyvän teeman osalta. Tutkimme palkitsemisen ja nyt käyttööön otettujen kestävän kehityksen mittareiden toimivuutta ja teemme tarvittaessa muutoksia jatkoa ajatellen”, sanoo Lankinen.

“Esimerkiksi Mission Climate -ohjelman tiekartasta voidaan ehkä poimia uusia teemoja mukaan palkitsemisjärjestelmän mittareiksi. Jatkossa voidaan pohtia myös sitä, kuinka voisimme palkitsemisen kannalta mitata muita ESG-teemoja, kuten sosiaalista vastuuta ja hallinnointia.”

“Tämä on oppimisprosessi, jossa katsomme laajaa kokonaisuutta ja etsimme siitä palkitsemiseen liittyviä parhaita välineitä. Niillä voimme edistää yhtiön strategiaa sekä ympäristön, asiakkaiden, työntekijöiden ja osakkeenomistajien etuja", toteaa Lankinen.

Mitä mieltä olet sivustosta?