menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Lehdistötiedote Kalmar

Kalmar ja Metsä Fibre vahvistavat yhteistyötään täysimittaisella Kemin sellutehtaan tukkienkäsittelytoimintojen palvelusopimuksella

30.09.2019

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 30. SYYSKUUTA 2019 KLO 12

Cargoteciin kuuluva Kalmar on allekirjoittanut Metsä Fibren kanssa suoriteperusteisen palvelusopimuksen, joka kattaa Metsä Fibren Kemin sellutehtaan. Sopimus on kirjattu Cargotecin vuoden 2019 toisen neljänneksen tilauskantaan, ja se tulee voimaan vuoden 2019 viimeisen vuosineljänneksen alussa.

Metsä Group -konserniin kuuluva Metsä Fibre tuottaa sellua, sahapuuta ja muita biotuotteita kasvaville markkinoille. Yhtiön Kemin sellutehdas tuottaa sellua yli 600 000 tonnia vuodessa ja työllistää noin 250 henkilöä. Kemin kalustossa on jo useita erilaisia Kalmar-laitteita, kuten kurottajia ja haarukkatrukkeja.

Metsä Fibren kanssa tehtyyn yhteistyösopimukseen sisältyy laitteiden, kuljettajien sekä toimintojen hallinnointi- ja huoltopalveluiden toimittaminen.

Tomi Seppä, tehtaanjohtaja, Metsä Group Kemin tehtaat: ”Kalmar on ollut kumppanimme jo melkein kymmenen vuotta, ja laajennamme yhteistyötä mielellämme. Odotamme toimintojemme tehokkuuden kehittämistä Kalmarin sitoutuneen ja osaavan tiimin kanssa.”

Santtu Tanskanen, myyntijohtaja, Pohjois-Eurooppa, Kalmar: ”Metsä Fibre tarvitsi luotettavan kumppanin, joka täyttäisi kaikki vaatimukset ja auttaisi jatkuvasti parantamaan Kemin toimintoja. Meille on mieluisa tehtävä lujittaa suhdettamme Metsä Fibreen ja tukea Kemin tehtaan toimintaa pitkälle tulevaisuuteen.”

Lisätietoja medialle:

Santtu Tanskanen, myyntijohtaja, Pohjois-Eurooppa, Kalmar, tel. +358 20 777 5000, santtu.tanskanen@kalmarglobal.com

Maija Eklöf, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096, maija.eklof@kalmarglobal.com

Kalmar tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman lastinkäsittelyratkaisuja ja -palveluja satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja raskaan teollisuuden käyttöön. Kalmar on edelläkävijä terminaalien automatisoinnissa ja energiatehokkaassa konttien käsittelyssä. Joka neljäs kontti ympäri maailman siirretään Kalmar-ratkaisun avulla. Kalmarin laaja tuotevalikoima, maailmanlaajuinen palveluverkosto ja kyky integroida terminaalien eri prosessit saumattomasti toisiinsa tehostavat asiakkaan liiketoiminnan tuottavuutta kaikilla osa-alueilla. www.kalmarglobal.com

Kalmar on osa Cargotecia. Cargotecin (Nasdaq Helsinki: kaupankäyntitunnus CGCBV) liikevaihto vuonna 2018 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 12 000 henkilöä. www.cargotec.com

Liitteet

Liite:

Mitä mieltä olet sivustosta?