Cargotec Oyj:n hallitus päätti uudesta johdon matching-osakepalkkio-ohjelmasta
20.02.2019
CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 20. HELMIKUUTA 2019 KLO. 13.00
Cargotec Oyj:n hallitus päätti uudesta johdon matching-osakepalkkio-ohjelmasta
Cargotec Oyj:n hallitus on päättänyt uuden osakepohjaisen kannustinohjelman perustamisesta konsernin johdolle. Ohjelman tarkoituksena on yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä ja edelleen vahvistaa omistajalähtöisyyttä kannustamalla johtoa sijoittamaan henkilökohtaisesti yhtiön osakkeisiin.
Palkkion ansaitsemisen edellytyksenä on, että ohjelmaan osallistuva henkilö täyttää ohjelmaan sisältyvän osakeomistusvelvollisuuden hankkimalla yhtiön osakkeita hallituksen asettamalla summalla. Jos osallistujan osakeomistusvelvollisuus on täyttynyt ja hänen työ- tai toimisuhteensa on voimassa Cargotec-konserniin kuuluvassa yhtiössä palkkion maksuhetkellä, hän saa yhtiöltä palkkiona lisäosakkeita.
Uudessa osakepalkkio-ohjelmassa 2019-2022 on kolme sitouttamisjaksoa, jotka päättyvät 30.4.2020, 31.3.2021 ja 31.3.2022. Ohjelman perusteella ansaittavat palkkiot maksetaan osittain yhtiön B-sarjan osakkeina ja osittain rahana kunkin sitouttamisjakson päätyttyä.
Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Palkkiona vuosina 2020 ja 2021 maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa osakkeille asetetun noin yhden vuoden mittaisen omistusjakson aikana. Lisäksi ohjelmasta maksettaviin palkkioihin sovelletaan yhtiön johtoryhmän osakeomistussuositusta.
Osakepalkkio-ohjelma on suunnattu yhteensä enintään seitsemälle yhtiön johtajalle, mukaan lukien toimitusjohtaja. Ohjelmaan kutsuttaville henkilöille tarjotaan mahdollisuus sijoittaa yhteensä enintään 3,2 miljoonaa euroa markkinoilta ostettaviin yhtiön B-sarjan osakkeisiin. Osakepalkkio-ohjelman 2019-2022 perusteella maksettavat palkkiot ovat yhteensä enintään noin 110 000 Cargotec Oyj:n B-sarjan osaketta. Lisäksi palkkioihin sisältyy rahaosuus, jolla pyritään kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut.
Cargotec Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084
Vesa-Pekka Lankinen, johtaja, Performance and Rewards, puh. 020 777 4113
Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotecin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 12 000 henkilöä. www.cargotec.fi