menu

Liiketoiminta-alueet:

{{displayStock}}

Pörssitiedote

Cargotecin omien osakkeiden luovutus kannustinohjelmien palkkioiksi

31.03.2020

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 31.3.2020 KLO 9.30

Cargotecin omien osakkeiden luovutus kannustinohjelmien palkkioiksi

Cargotec Oyj:n hallitus on 17.3.2020 päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista Cargotecin osakepohjaisten kannustinohjelmien palkkioiden maksamista varten. Osakepalkkiot koskevat Cargotecin vuonna 2017 perustetun osakepohjaisen kannustinohjelman ansaintajaksoa 2018–2019 sekä matching-osakepalkkio-ohjelman ensimmäistä sitouttamisjaksoa.
 
Osakeannissa on tänään luovutettu vastikkeetta osakepohjaisten kannustinohjelmien ehtojen mukaisesti 73 067 yhtiön hallussa olevaa omaa B-sarjan osaketta ohjelmiin kuuluville avainhenkilöille. Ohjelmien perustamisesta ja niiden keskeisistä ehdoista on kerrottu 8.2.2017  ja 20.2.2019 julkaistuissa pörssitiedotteissa.

Luovutuksen jälkeen Cargotecin hallussa on 231 261 omaa B-sarjan osaketta.

Osakkeiden luovuttaminen perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2019 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää enintään 952 000 A-sarjan osakkeen ja 5 448 000 B-sarjan osakkeen luovuttamisesta.

Cargotec Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4105
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084

Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotecin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 12 500 henkilöä. www.cargotec.fi

Mitä mieltä olet sivustosta?