IR-blogi: Vastauksia sijoittajien Cargotec-kysymyksiin
02.06.2022
Kysyimme sijoittajayhteisöltä Cargoteciin liittyviä teemoja, joista he haluaisivat tietää lisää. Saimme enemmän kysymyksiä kuin osasimme odottaa - kiitos kaikille osallistuneille! Järjestimme kysymykset niiden yleisten teemojen mukaisesti - lue lisää alta.
Markkinaympäristö ja tuloskehitys
Miltä toimialalla vaikuttaa nykytilanteessa?
Toimialamme kehitystä tukevat megatrendit globaali kasvu ja talouskehitys, vastuullisuus ja digitalisaatio. Myös keskeisten kysyntäajurien, satamissa käsiteltävien konttien määrän (Kalmar), rakentamisaktiviteetin (Hiab) ja kauppalaivojen tilauksien (MacGregor) ennakoidaan kasvavan. Toisaalta lisääntynyt epävarmuus maailmantaloudessa, globaali komponenttipula, hintojen nousu ja kuljetusten pitkittyminen (ja niiden kallistuminen) luovat tummia pilviä taivaalle. Asiakkaiden kiinnostus ratkaisujamme kohtaan on silti pysynyt hyvänä, ja olemme pääosin pystyneet siirtämään kohonneiden kustannusten vaikutuksen asiakashintoihin.
Miten liikevaihto ja tulos kehittyy aiempiin vuosiin nähden?
Kommentoimme näkymiämme ohjeistuksella. Cargotec arvioi vuoden 2022 vertailukelpoisen liikevoiton paranevan vuodesta 2021 (232 miljoonaa euroa).
Miten Kiinan paheneva covid-tilanne vaikuttaa Cargotecin liiketoimintaan maailmanlaajuisesti? Esim. Shanghain sulku.
Tilanne on huolestuttava ja koskee koko globaalia taloutta ja tuotantoketjuja. Tällä hetkellä se ei vielä näy merkittävästi toiminnassamme, mutta sulkujen vaikutus voi vaikeuttaa komponenttien saatavuutta muutaman kuukauden päästä.
Kalmarin Shanghain lähellä oleva kokoonpanoyksikkö oli suljettuna huhtikuussa, mutta toimintaa on saatu ajettua ylös toisen vuosineljänneksen edetessä. Hiabin ja Kalmarin merkittävimmät kokoonpanolaitokset sijaitsevat Puolan Stargardissa. Kiinan osuus vuoden 2021 liikevaihdostamme oli noin viisi prosenttia.
Taloussuhdanne vaikuttaa hyvin epävakaalta, mm. korot ja inflaatio nousevat. Moni yritys voi kaatua tai kuihtua korkojen nousuun ja talouden hyytymiseen. Onko Cargotecilla laina-asiat kunnossa?
Seuraamme aktiivisesti taloustilanteen kehittymistä, mukaanlukien inflaation vaikutusta markkinoihimme. Otamme nousevat komponentti-, raaka-aine-, rahti-, ja energiakustannukset huomioon mm. hinnoittelun ja hankinnan kautta.
Rahoitusasemamme on vahva, emmekä näe korkojen nousulla olevan merkittävää vaikutusta siihen. Cargotecillä ei ole merkittäviä erääntyviä lainoja ennen vuotta 2023. Lisäksi maksuvalmiutemme lähes 650 miljoonan euron pitkäaikaisen likviditeettivarannon turvin on vahva. Nettovelkaantumisaste (gearing) oli hieman alle 38 prosenttia maaliskuun 2022 lopussa.
Taloustilanne näyttää yleisesti ottaen epävakaalta ja jopa heikolta. Ovatko hallitus ja johtoryhmä omalta osaltaan sitoutuneet tuloksen säilyttämisen tukemiseksi ja muidenkin ansioiden (eli työpaikkojen) säilymiseksi palkkamalttiin ja etuisuuksien leikkauksiin?
Cargotec noudattaa hyvää hallintotapaa. Seuraamme aktiivisesti toimintaympäristömme, mukaanlukien yleisen talouden tilan kehitystä. Reagoimme tarvittaessa tilanteen vaatimalla tavalla yrityksen toiminnan varmistamiseksi.
Cargotecilla palkitsemista hallinnoidaan selkeästi määriteltyjen prosessien kautta, ja siihen osallistuu varsinainen yhtiökokous, hallitus ja hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta. Palkitsemispolitiikkamme vahvistaa Cargotecin arvoja ja eettisiä toimintaperiaatteita sekä sitoo palkitsemisen strategiamme onnistuneeseen toteuttamiseen ja pitkäaikaisen omistaja-arvon luomiseen.
Palkitseminen perustuu viiteen periaatteeseen, jotka on esitelty yhtiön palkitsemispolitiikassa. Periaatteet lyhyesti: Palkitseminen ja liiketoiminnan tulos ovat yhteydessä toisiinsa; yhteistä arvoamme eli menestymisen kulttuuria vahvistava suoriutuminen ja käyttäytyminen palkitaan; yksilön suoriutumista tarkastellaan liiketoiminnan tuloksiin perustuen; palkitsemisohjelmamme on suunniteltu optimoimaan osakkeenomistajan ja työntekijän tarpeet, ja ne ovat oikeudenmukaisia.
Mitkä ovat teille tärkeitä liiketoiminnan kehitystä kuvaavia ulkoisia mittareita (esim. globaalit lastinkuljetusvolyymit?), ja mistä lähteistä näitä seuraatte? Kuinka odotatte näiden mittareiden kehittyvän lähivuosien aikana?
Tärkeimpiä seuraamiamme kysyntäajureita ovat satamissa käsiteltävien konttien määrä Kalmarilla ja Hiabilla rakentamisaktiviteetti. MacGregorin osalta seuraamme uusien kauppalaivojen tilauksien kehittymistä sekä offshore-sektorilla uusien alusten tilausmääriä. Näissä hyödynnämme seuraavien ulkopuolisten organisaatioiden materiaaleja: Drewry Container Forecaster (Kalmar), Oxford Economics (Hiab), Clarkson (MacGregor).
Seuraamme tarkasti myös verkkoon liitettyjen laitteidemme tuottamaa käyttödataa, josta kerromme tuoreimmat tiedot osavuosikatsauksissamme. Maailmantilanteesta johtuen ennusteiden ylöspäin osoittavan kehityksen nopeus on viimeisimmissä arvioissa laskenut aikaisemmista, mutta suunta on silti ylöspäin.
Miksi satamien automatisointi etenee niin hitaasti? Arvioitteko, että vauhti kiihtyisi lähivuosina?
Olemme olleet itsekin pettyneitä satamien hitaaseen automatisaatioon, ja uudistuneen strategiamme myötä liiketoimintamme painopiste siirtyy enenevässä määrin pienempiin satamiin, logistiikkakeskuksiin, eri teollisuuden aloille ja paikalliskuljetuksiin. Juuri tällä hetkellä satamissa ei ole aikaa suuriin muutostöihin. Vaikka automaation hyödyt on jo laajasti tunnustettu, ovat satamien käyttöasteet nyt niin korkealla, että niitä - tai edes yhtä terminaalia kerrallaan - on vaikea pysäyttää muutamaksi kuukaudeksi tai jopa vuodeksi, jotta automaatioprosessi voitaisiin toteuttaa.
Uusissa satamissa (greenfield) tämä olisi helpompaa, mutta sellaisia tehdään näinä aikoina vain vähän: useimmat kehitystyöt oltaisiin tekemässä olemassa oleviin satamiin (brownfield). Lisäksi asiakkaat harkitsevat tarkkaan suuria investointeja, ja niiden toteuttamista saattavat hidastaa esimerkiksi neuvottelut työntekijäliittojen kanssa.
Olen pitänyt esim. Cargoteciä melko riskittömänä sijoituksena, mutta nyt on paljastunut, että monella isolla suomalaisyrityksellä on hirveät maariskit kansainvälisiä sopimuksia räikeästi rikkovien yksinvaltiaiden hallinnoimissa valtioissa, kuten Venäjällä, Kiinassa, Turkissa ja Brasilissa.
Onko Cargotecilla kyseisissä riskimaissa paljon omaisuuksia? Entä jos Cargotecin omistukset muissa maissa paljastuvatkin riskisijoituksiksi, joiden riskit laukeavat, kantavatko yrityksen johtoryhmä ja hallitus vastuunsa esimerkiksi kieltäytymällä bonuksistaan ja optioistaan tai muista palkan päälle tulevista (ja yleensä kuitenkin hyvään johtamiseen, hallinnointiin ja tuloksentekoon perustuvista) eduistaan?
Venäjän osalta olemmekin jo kertoneet, että vuonna 2021 Venäjän osuus kokonaisliikevaihdosta oli alle 1 prosentti. Meillä ei ole kokoonpanoyksiköitä Venäjällä, työntekijöitä siellä on ollut noin 50. Myyntimme Venäjälle ja Valko-Venäjälle on pysäytetty, ja ajamme parhaillaan alas Venäjän toimintojamme. Kerroimme Q1/2022-osavuosikatsauksessamme, että olemme kirjanneet 10 miljoonan euron arvonalentumisvarauksen koskien Cargotecin Venäjän liiketoimintaan liittyviä varoja.
Mitä tulee muihin mainittuihin maihin, Hiabin omistama verrattain pieni Argos toimii Brasiliassa, ja Kalmarilla on kokoonpanoyksikkö Shanghain lähellä Kiinassa. Kiinan osuus Cargotecin liikevaihdosta oli viisi prosenttia vuonna 2021. Turkin osuus liikevaihdostamme vuonna 2021 ei ollut merkittävä. Riskienhallintakäytäntöjemme mukaisesti seuraamme eri maiden tilannetta ja reagoimme tarvittaessa aktiivisesti.
Uudistettu strategia
Nyt kun päätös irtautua raskaimmista kontinkäsittelylaitteista (RTG, ARTG, ASC ja STS) on tehty, se tarkoittanee myös irtautumista näiden automaatioratkaisujen tarjoamisesta?
Meillä on jatkossakin vahva automaatiotarjonta kontti- ja kuljetuslukkiliiketoiminnassa. Lisäksi kehitämme parhaillaan robotisoituja pienempiä kontinkäsittelylaitteita ja hyödynnämme automaatio-osaamistamme myös Hiabin tuotekehityksessä. Tulemme vetäytymään Kalmarin raskaiden nosturien liiketoiminnasta emmekä ota parhaillaan uusia tilauksia, mutta suunnitelma ei ole kaikkien yksityiskohtien osalta vielä valmis.
Jos uuden strategian jälkeen jäljelle jää Hiab ja Kalmarin kurottajat ja trukit, ettekö pelkää että teistä tulee satamaoperaattoreiden silmissä "pientoimija", kun muut toimijat tarjoavat koko paletin kontinkäsittelylaitteita, myös raskaita laitteita.
Emme usko tällaiseen kehitykseen, sillä isot satamaoperaattorit ostavat vain harvoin kaikki laitteensa/palvelunsa samalta kertaa ja eri toimittajien laitteiden yhdistely sataman eri osissa ei ole ongelma. Kalmarin tarjoomaan kuuluvat jatkossa kurottajien ja trukkien lisäksi myös kontti-ja kuljetuslukit, Bromma-tarttujat ja kattavat elinkaaripalvelut.
Asiakas voi siis jatkossakin ostaa Kalmarin konttilukit ja tilata toiselta toimijalta raskaat nosturit. Olemme markkinajohtaja tai vahva kakkonen kaikissa niissä segmenteissä, joissa olemme läsnä. Keskittyminen ydintarjoomaamme antaa meille mahdollisuuden kehittää tuotteitamme entisestään, mikä luo meille kilpailukykyä jatkossa.
Onko satamanosturien huolto- ja kunnostusliiketoiminta myös myynnissä?
Arvioimme parhaillaan, tapahtuuko vetäytyminen raskasta satamanostureista liiketoiminta myymällä vai esimerkiksi alasajamalla. Mikäli huoltoa ei myydä, jatkuu ko. huoltoliiketoiminta näillä näkymin. Cargotecin liiketoiminnat huoltavat jo nytkin tuotteita, jotka eivät ole suoraan niiden omassa tuotannossa.
“Strategiapäivityksen yhteydessä kerroimme, että suunnittelemme vetäytymistä Kalmarin raskaista nostureista ja käynnistämme MacGregorin strategisten vaihtoehtojen arvioinnin.” Jos näiden tilanteesta saisi vähän läpivalaisua ja tilannepäivitystä, kiitos.
Kalmarin raskaiden satamanostureiden osalta voimme sanoa, että olemme päättäneet vetäytyä liiketoiminnasta, mutta arvioimme parhaillaan, tapahtuuko se esimerkiksi myymällä tai ajamalla toiminta alas. Tiedotimme toukokuussa myös suunnittelevamme Kalmar Automation Solutions- ja Kalmar Mobile Solutions -yksiköiden yhdistämistä. Suunnittelua johtamaan valittiin Mobile Solutionsin nykyinen johtaja Michel Van Roozendaal.
Myös MacGregorin strategisten vaihtoehtojen arviointi, sisältäen liiketoiminnan mahdollisen myynnin, on aloitettu. Arviointi kattaa koko liiketoiminta-alueen, johon kuuluvat kauppalaiva-, offshore- ja huoltoliiketoiminnat. Tiedotamme lisää kummastakin prosessista, kun ne etenevät.
Onko Cargotec varautunut tilanteeseen, jossa myyntiin tulisi sen toimialaan hyvin sopivia tai sitä täydentäviä yrityksiä?
Tavoitteenamme on kasvaa markkinoita nopeammin ydinliiketoimintamme alueella ja siihen liittyvissä toiminnoissa. Keskitymme orgaaniseen kasvuun, mutta tutkimme aktiivisesti myös yrityskauppamahdollisuuksia. Cargotecin 30. maaliskuuta 2022 julkaiseman strategiapäivityksen mukaisesti Cargotec suunnittelee pääoman kohdentamista yritysostoihin, vauhdittaen yritysostoja erityisesti Hiabissa.
Vastuullisuus
Onko Cargotecilla käynnissä tai suunnitteilla sellaista tuotekehitystä, joilla saataisiin tuotteiden energiankulutusta ja tuotannon päästöjä vähennettyä? Ilmastoasiat nousevat taas esille, joten olisi hyvä olla jokin kilpailuetu ilmastopuolellakin.
Visiomme on tulla kestävien tavaravirtojen markkinajohtajaksi, ja vuonna 2021 lanseeratun Mission Climate -ilmasto-ohjelman tavoitteena taas on vähentää koko arvoketjumme hiilijalanjälkeä.
Tuotekehityksemme keskiössä on panostukset sähköistämiseen, robotiikkaan ja digitalisaatioon. Määrätietoisesta kehitystyöstä kertoo, että meillä on tarjota sähkökäyttöinen laite kaikkiin Cargotecin tuotekategorioihin. Raportoimme joka vuosineljännes ekoratkaisujen tuoteryhmämme liikevaihdon. Tuoteryhmään kuuluvat tuotteet ja palvelut, kuten täyssähköiset laitteet, edistävät asiakkaidemme kestävää toimintaa konkreettisilla ympäristöhyödyillä. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ekoratkaisujen tuoteryhmän liikevaihto oli 24 prosenttia liikevaihdostamme.
Selvitättekö ja julkistatteko missään tuotantoketjunne alihankkijoiden ja raaka-ainehankintojen vastuullisuuskysymyksiä? Käytättekö tuotteissanne esim. metallia, jonka alkuperä tai tuotantomaa on eettisiltä toimintatavoiltaan kelvotonta?
Cargotec on sitoutunut vastuulliseen liiketoimintaan sekä toimintansa kestävään johtamiseen ja kehittämiseen. Pidämme vastuullisuudesta huolen koko arvoketjussamme, ja odotamme toimittajiltamme samaa. Kaikkien Cargotecin työntekijöiden ja yhtiön hankintatoimintaan liittyvien kolmansien osapuolten on noudatettava Cargotecin eettisiä toimintaohjeita. Raportoimme aiheesta vuosikertomuksessamme mm. hallituksen toimintakertomuksen Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista -osiossa sekä erillisessä GRI-liitteessä. Lisätietoa aiheesta löytyy myös Cargotecin verkkosivuilta.
Sulautuminen Konecranesin kanssa
Fuusio Konecranesin kanssa ei onnistunut. Onko sillä suuria vaikutuksia toimintaan ja tulokseen? Onko Cargotecilla suunnitelmissa muita fuusioita tai yritysostoksia lähiaikoina?
Julkistimme uudistetun strategiamme heti sen jälkeen, kun olimme kertoneet Konecranes-sulautumisen peruuntumisesta. Uudistettu strategiamme luo meille hyvät asemat kasvattaa liiketoimintaamme toimialamme trendien sähköistämisen, automaation ja digitalisaation avulla.
Markkinaympäristön aktiivinen seuraaminen ja mahdollisten ostokohteiden jatkuva kartoittaminen on aina kuulunut Cargotecin toimintaperiaatteisiin, ja uuden strategian myötä yritysosto-ohjelmaa on aktivoitu entisestään. Rahoitustilanteemme on vahva ja antaa erinomaiset mahdollisuudet reagoida tarvittaessa, kun hyvä tilaisuus osuu kohdalle.
Ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä Cargotec oli kirjannut 66 miljoonaa euroa sulautumiseen liittyviä kuluja, joista 9 miljoonaa euroa on kirjattu vuonna 2022. Sulautumisen lopulliset kustannukset raportoidaan, kun ne ovat saatavilla. Cargotec arvioi, että sulautumiseen liittyvät kustannukset eivät enää nouse merkittävästi. Cargotec ja Konecranes toimivat koko fuusiosuunnittelun ajan täysin erillisinä ja itsenäisinä yhtiöinä.
Konecranesin kanssa käydyt fuusioneuvottelut rasittivat tulosta, mutta pystytäänkö neuvotteluiden pohjalta käytyä aineistoa hyödyntämään tulevaisuuden strategian eteenpäin viemiseksi?
Kaikesta kokemuksesta on hyötyä. Esimerkiksi moni työntekijämme ja johtajamme oli tiiviisti mukana sulautumisprosessissa, mikä on entisestään lisännyt heidän osaamistaan.
Cargotecin ja Konecranesin fuusioituminen kariutui kilpailuviranomaisten vastustukseen. Jos tämä aiempi skenaario näytti olevan näiden molempien yhtiöiden tulevaisuuden kannalta hieno (ja ehkä melkein välttämätön) asia, miltä tulevaisuus näyttää tämän asian suhteen? Onko tämän tilalle tulossa muita hankintoja?
Julkistimme uudistetun strategiamme välittömästi sulautumisen peruuntumisen jälkeen. Olemme luottavaisia, että uuden strategisen suuntamme ansiosta olemme hyvissä asemissa kasvattamaan liiketoimintaamme toimialamme trendien sähköistämisen, automaation ja digitalisaation avulla.
Cargotecin strategian läpimurtotavoitteet ovat kestävä kehitys ja kannattava kasvu. Tavoitteenamme on kasvaa markkinoita nopeammin ydinliiketoimintamme alueella ja siihen liittyvissä toiminnoissa. Keskitymme orgaaniseen kasvuun, mutta tutkimme aktiivisesti myös yrityskauppamahdollisuuksia.
Markkinaympäristön aktiivinen seuraaminen ja mahdollisten ostokohteiden jatkuva kartoittaminen on aina kuulunut Cargotecin toimintaperiaatteisiin, ja uuden strategian myötä yritysosto-ohjelmaa on aktivoitu entisestään. Rahoitustilanteemme on vahva ja antaa erinomaiset mahdollisuudet reagoida tarvittaessa, kun hyvä tilaisuus osuu kohdalle.
Pros and cons fuusion epäonnistumisesta johtuen?
Cargotecin hallitus on vakuuttunut siitä, että sulautuminen olisi luonut huomattavaa arvoa sekä koko teollisuudenalalle että osakkeenomistajille parantamalla kestävää materiaalivirtaa. Yhdistyminen olisi luonut vahvan eurooppalaisen yhtiön nopeuttamalla yhteistä innovaatiokykyä kilpailua haittaamatta.
Sulautumisen peruunnuttua esimerkiksi siihen liittyvät synergiaedut jäävät saavuttamatta, ja olemme kirjanneet tähän mennessä 66 miljoonaa euroa sulautumiseen liittyviä kustannuksia. Toisaalta uuden strategiamme myötä voimme varmistaa nopeutetun mutta hallitun siirtymän entistä kannattavampaan ja tulevaisuuden vaatimuksiin entistä paremmin vastaavaan liiketoimintaan. Ydinliiketoimintoihin keskittymällä olemme jatkossa fokusoituneempi yhtiö, jolla olisi kaksi keskenään samankaltaista ja hyvin kannattavaa liiketoimintaa.