Hiab investoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen varmistaakseen globaalin johtoasemansa kuormankäsittelyssä
23.07.2014
CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 23. HEINÄKUUTA 2014 KLO 11.00
Cargoteciin kuuluva Hiab raportoi merkittävästä edistyksestä vuonna 2013 aloitetussa tutkimusohjelmassa, jonka akateemisia kumppaneita ovat puolalaiset Szczecinissä sijaitseva West Pomeranian University of Technology sekä Silesian University of Technology. Projekti on saanut 1,4 miljoonan euron rahoituksen EU:n Yritysten ja tiedelaitosten yhteiset toimintamuodot ja kumppanuudet (IAPP) -ohjelmasta.
Tutkimusohjelma korostaa Hiabin halua pysyä teknologiajohtajana tulevaisuuteen suuntautuvan ajattelun ja innovatiivisen tuotekehityksen avulla. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Hiab-menetelmä mullisti aikanaan kuormankäsittelyn. Hiabin halu pysyä teknologian kärjessä näkyy investointeina markkinatutkimukseen, perehtymisenä asiakkaiden näkemyksiin ja innovatiivisena strategisena suunnitteluna. Esimerkki tästä on Hiabin kahden miljoonan euron investointi Ruotsin Hudiksvallissa sijaitsevaan tuotekehitys- ja testauskeskukseen. Tämän toukokuussa julkistetun investoinnin avulla Hiab varmistaa kykynsä kehittää ja testata teknologioita entistä laajemmin ja syvällisemmin, sekä tuoda uusia teknologioita markkinoille nopeammin.
Tähän mennessä akateemisten kumppanien kanssa tehdyssä tutkimustyössä on keskitytty erityisesti kuormankäsittelylaitteiden käyttöturvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseen. Lisäksi tutkimusryhmä kehittää strategioita kehittyneiden kevytmateriaalien käyttämiseksi kuormankäsittelyrakenteissa, jotta painoa ja polttoaineenkulutusta voitaisiin vähentää.
Projekti on kestänyt runsaan vuoden, ja siinä on tapahtunut merkittävää edistystä.
Hiabin tutkimuksesta ja kehityksestä vastaava johtaja Rafal Sornek kertoo: "Teollisuuden ja korkeakoulujen resurssien yhdistäminen on ollut hedelmällistä. Ohjelman tuloksena on saavutettu merkittäviä etuja varsinkin verrattuna perinteiseen tapaan, jossa innovaatiot ulkoistetaan korkeakouluille. Verkostoituminen ulkoisten kumppanien kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi auttaa löytämään arvokkaita uusia ideoita ja soveltamaan niitä kehitystyöhön nopeammin."
"Hiabin näkökulmasta tarkasteltuna suunnittelijoidemme ja uusien kumppanien yhteistyö on toiminut poikkeuksellisen hyvin ja tulokset ovat ylittäneet odotuksemme", Sornek kertoo. "Uusi työtapa esimerkiksi nopeuttaa tuotekehitykseen kuluvaa aikaa ja säästää kustannuksia. Vaikutukset näkyvät myös prototyyppien testauksessa ja kehittyneessä simuloimisessa. Uskallan väittää, että olemme mullistamassa koko kuormankäsittelylaitteiden suunnittelun!"
"Vielä on paljon tehtävää, mutta tähänastiset tulokset rohkaisevat kaikkia projektin osallistujia. Suunnittelemme aloittavamme vuonna 2015 tuotantolinjalla toimivan tutkimus- ja tuotekehitystiimin kouluttamisen uusiin tekniikoihin. Siitä alkaa tutkimustyön seuraava vaihe: uudesta tekniikasta uusiin tuotteisin", Sornek toteaa.
Lue lisää projektista täältä: www.iload.com.pl
Lisätietoja:
Rafal Sornek, johtaja, tutkimus ja kehitys, Hiab, puh. +48 668 502 453, e-mail rafal.sornek@hiab.com
Lotta Clausen, viestintäjohtaja, Hiab, puh. +46 372 37 81 38, lotta.clausen@hiab.com
Hiab on maailman johtava ajoneuvojen kuormankäsittelylaitteiden toimittaja. Asiakastyytyväisyys on meille aina etusijalla. Noin 2 700 Hiabissa työskentelevää ammattilaista huolehtii asiakastarpeiden mukaisista tuotteista ja palveluista kaikkialla maailmassa. Tuotevalikoimaamme kuuluvat HIAB-kuormausnosturit, JONSERED-kierrätys- ja puutavaranosturit, LOGLIFT-puutavaranosturit, MULTILIFT-vaihtolavalaitteet, MOFFETT-ajoneuvotrukit sekä DEL-, WALTCO- ja ZEPRO-takalaitanostimet.
Hiab on osa Cargotecia. Cargotecin liikevaihto vuonna 2013 oli 3,2 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 11 000 henkilöä. Cargotecin B-sarjan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä kaupankäyntitunnuksella CGCBV. www.cargotec.fi